Kirsisääskihyökkäys!

Kaikkihan pelkäävät jotakin, vai mitä? No, minä pelkään kirsisääskiä. Jos pelkoni kuulostaa huvittavalta, niin... no, sitä se taitaa ollakin. Mutta kaikki pelot lähtevät jostakin, ja minun pelkoni ei ainakaan helpottanut seuraavan kokemuksen myötä!

Oli täysin normaali arki-ilta vuosi tai kaksi sitten. Koska olen aina ollut rutiineja noudattava ihminen, menin tavalliseen tapaani vessaan juuri ennen nukkumaanmenoa ja istahdin pöntölle iloisena hyvin sujuneesta päivästä. Tutkailin vessan lehtihyllyä, nappasin käteeni vanhan Aku Ankan ja sukelsin mietteissäni iloiseen sarjakuvamaailmaan. Mutta enpä tiennyt, että alle viidessä minuutissa kaikki tämä täydellinen rauhallisuus tulisi rikkoutumaan.

Näin silmäkulmassani epämääräistä hälinää. Vilkaisin kohti tuota hilihölinää ja jähmetyin kauhusta reilun sekunnin pituiseksi ajaksi.
Vieressäni lenteli ötökkä, jollaisen nähdessäni niskakarvani nousevat vielä tänäkin päivänä pystyyn kauhun ja ällötyksen sekaisista tunteista ja sisäiset vaistoni käskevät minun juosta lähimpään laivaan ja muuttaa Ruotsiin. Se oli KIRSISÄÄSKI.
Eihän yhden kirsisääsken näkeminen toki normaaleissa olosuhteissa ylitä uutiskynnystä, mutta tässä kirsisääskessä olikin se poikkeus, että se oli vessassa - paikassa, jossa itse kunkin kuuluisi saada toimittaa asiansa rauhassa ilman mahdollisia traumoja tuottavia säikähdyksiä.

Niinpä heitin Aku Ankan maahan, ponnahdin pystyyn ja syöksähdin salamannopeasti kohti lähintä sanomalehteä, joita nyt vessojen lattioilla joskus sattuu lojumaan. Kääräisin lehden tyypilliseen kärpästenliiskauskierteeseen ja vilkuilin ympärilleni. Kun vihdoin sain kirsisääsken näköpiiriini, aloitin hektisen huitomisen yrittäen saada sääsken lehden ja jonkin kovan pinnan, kuten lattian tai seinän, väliin.

Mutta tilanne oli muuttumassa yhä painajaismaisemmaksi! Kuin joku olisi pilaillut kustannuksellani, jostakin pöllähti vielä kaksi muuta kirsisääskeä hölisemään eteeni ja sätkimään niitä pitkiä hämähäkkimäisiä jalkoja, joita kirsisääskillä nyt on. Tässä vaiheessa huusin ja kiljuin jo täyttä kurkkua ja säikähdyksen ja pelon yllyttämät kyyneleet valuivat pitkin poskiani.
Tilanne oli kuin suoraan pahimmasta painajaisestani: yksin lukitussa vessassa kolmen jättimäisen kirsisääsken piirittämänä. Vaikka suojautumisvaistoni oli saanut minut nappaamaan sanomalehden puolustuksekseni, en voinut kirsisääskien yhtäkkisen ylivoiman hermostuttamana hetkeen muuta kuin täristä kauhusta ja päästellä hädänsekaisia kiljahduksia.
Kuin ihmeen kaupalla sain kuitenkin yllättävän puolustautumisreaktion: aloin nyt karjua ja huitoa sanomalehdellä holtittomasti joka suuntaan, missä uskoin kirsisääskiä näkeväni. Kun tuo nopea, mutta äärettömän hitaalta tuntunut hetki oli ohi, seisoin keskellä vessaa hiukset sekaisin ja kolme liiskaantunutta kirsisääskeä lattialla. Huohottaen ja nyyhkyttäen vajosin lattialle ja pillahdin lohduttomaan itkuun. Muistan vieläkin tuon hetken yhtenä pelottavimmista kokemistani episodeista.

Noniin. Vaikka myönnän käyttäneeni äskeisessä tositapahtumien kuvauksessa tehosteena lievää liioittelua, on kertomus pääpiirteissään tosi.
Minä pelkään ötököitä, etenkin kirsisääskiä. Tämä on sinänsä omituista, sillä kirsisääskethän eivät oikeastaan tee mitään, kunhan vain lentelevät. Olenkin mietiskellyt, mikä näissä pikku sätkijöissä sitten pelottaa, ja uskon sen johtuvan juuri tästä kirsisääskien holtittomuudesta. Niillä on pitkät jalat ja ne katoavat helposti näköpiiristä. Alitajuinen ajatus niiden yhtäkkisestä pöllähtämisestä kasvoille tai omiin hiuksiin onkin suorastaan karmaiseva. Jokatapauksessa tämä kuvailemani tapahtuma käynnisti minussa suoranaisen kirsisääskikammon, en nimittäin aiemmin pelännyt näitä öttiäisiä läheskään niin paljon kuin nykyään.

Juttuun liittyy myös mielenkiintoinen mysteeri; mistä ihmeestä vessaani oli päässyt kokonaista kolme kirsisääskeä, ja minne ne olivat piiloutuneet? On toki normaalia, että hyttysiä ja muita ötököitä kulkeutuu sisälle ulkoa tullessa, mutta että kolme kirsisääskeä? Ja kaikki vessassa? Asuin tuolloin äitini kanssa ja olin käskenyt häntä pitämään vessan ikkunan aina visusti kiinni, joten vessan ikkunastakaan nuo kolme kaveria olivat tuskin tulleet. Onko minun siis kehitettävä teoria vessanpöntön takana piilleestä madonreiästä, joka oli ainakin hetkellisesti yhteydessä kirsisääskilandiaan? En halua kuitenkaan uskoa olevan olemassa sellaista paikkaa kuin kirsisääskilandia, sillä sellainen paikka olisi aika ikävä.

No, tuosta päivästä lähtien tarkistin joka kerta vessaan mennessäni vessanpöntön taustan välttyäkseni samankaltaiselta eeppiseltä taistolta kuin minkä tuona eräänä kohtalokkaana iltana jouduin kokemaan. Nyt olen jo muuttanut uuteen asuntoon ja omilleni, ja voitte uskoa, että olen pitänyt huolen siitä, ettei sisään pääse yhtäkään kirsisääskeä.
Mutta jos jotain voisin sanoa tästä kokemuksesta hyötyneeni, niin sainpahan ainakin kerrottavakseni jännän tarinan - vaikka harmittomuudessaan kertomukseni onkin muille vain koominen. Myös isoveljeni muuten pelkää kirsisääskiä; onkohan kyseessä jokin suvussa kulkeva trauma?

Jos totta puhutaan, eivät ne kirsisääsket ehkä kuitenkaan ihan niin pelottavia otuksia ole. Ainakaan, jos ne ovat ikkunan takana eivätkä sisäpuolella.